Hiljaisesti queer
Kuvassa haalistunut muraali, jossa kaksi Karhukoplan jäsentä.
Lännessä ajatellaan usein että Afrikan maat ovat takapajuisia suhteessa homojen ja transihmisten oikeuksiin. Muun muassa Angola ja Botswana ovat hiljattain kumonneet homoseksuaalisuuden tuomitsevat lait, Angola myös kielsi saman tien syrjinnän seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Monet sukupuolen ja seksuaalisen moninaisuuden tuomitsevat lait ovatkin peräisin siirtomaa-ajalta. Toisaalta myös vastaliikettä on: monet uskonnolliset ryhmittymät tuomitsevat homosuhteet länsimaisena moraalisena turmiona.
Sénégalissa homous on laitonta ja sosiaalisesti paheksuttua. Homoilla on todellinen riski joutua väkivallan kohteeksi. Silti virallisen heteronormatiivisen kuvaston varjossa eletään myös toisenlaista elämää.
Queerness-beyond-discourse on ilmaisu, jota tutkija Loes Oujdenhuisen käyttää kuvaillessaan senegalilaisten queernaisten arkea poissa parrasvaloista. Hän jatkaa avaamalla woolofinkielistä käsitettä sutura, häveliäisyys, yksityisyys, säädyllisyys. Sutura voi äkkiseltään vaikuttaa rajoittavalta tekijältä queernaisen elämässä, mutta sitä voi myös käyttää strategisesti navigoidessaan työn, perheen ja yhteiskunnan odotusten ja oman queerin halun ristipaineessa. Suturassa häpeä liittyy julkisuuteen, salassa pidetty väärä teko ei aiheuta häpeää.
Tämä on hyvin erilainen strategia kuin julkisesti seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeuksia ajavilla aktivisteilla. Queernaisten liike ottaa tilaa sieltä missä se on mahdollista ja astuu taaksepäin siellä missä se on tarpeen. Olemalla hiljaa voi saada itselleen vapauksia muualla elämässä ja sillä tavalla tehdä maailmasta queerimpaa tekojen kautta. Oudenhuijden siteeraa Nyanzin kirjaa Queering Queer Africa: queer tulee käsittää laajemmin kuin vain seksuaalisuuden tai sukupuolen moninaisuutena. Queerit halut ja subjektiiviset kokemukset sukupuolesta ilmenevät ihmisten jokapäiväisessä elämässä.
Queer ei välttämättä tarkoita raivokasta vastarintaa tai korskeaa kapinaa rajoittuneita sukupuolikäsityksiä tai seksuaalisia normeja vastaan. Naiset ovat ehkä hiljaa mutta he ovat myös hyvin queer.
Ouijdenhuisenin artikkeli: https://africasacountry.com/2019/07/quietly-queer-in-senegal/

Kommentit
Lähetä kommentti